keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Metsästyskulttuurista ja mahdollisuuksista


Jälleen ajatuksia tästä vanhasta harrastuksesta, joka siis on aikoinaan ollut elin ehto.


Metsästysseurojen ukkoutuminen

Paljon on puhuttu siitä, kuinka metsästysseuroihin ei saada uusia harrastajia ja nuoria mukaan, kuinka suurta osaa metsästystä harrastavista henkilöistä alkaa ikä painaa ja metsästysseurat ukkoutuvat. Seurojen jäsenmäärät pienenevät, eikä uusia tilalle saada. Katoaako metsästys harrastuksena kaupunkilaistumisen myötä?

Totuus on toinen...

Niin monen ihmisen kanssa keskustellessa tulee ilmi kuinka hankalaa on metsästysseuroihin pääsy. Nuoria ja harrastuksen aloittelevia varmaan löytyisi runsaastikin, mutta seurat eivät vain hyväksy jäsenikseen. Tulee omistaa maata ja mantua, tulee asua alueella ja joskus sekään ei riitä. Mistä tämä mahtaa johtua?

Mietitään millainen tilanne on niille jotka asuvat kaupungeissa, eivätkä omista maata. Onko metsästys nykyään ainoastaan maaseudun asukkaiden tai oikeastaan jo seurassa olijoiden yksinoikeus? Paljon kysymyksiä, mutta ei yhtään järkevää vastausta.

Minulla on  myös omakohtainen kokemus asiasta: Asun nykyään seuran alueella, keskellä ei mitään. Maata ei hurjasti ole, mutta oletin pääseväni seuraan. Toisin kuitenkin kävi. Syystä, jota en edelleenkään tiedä, hakemustani ei hyväksytty. Nyt asun metsästysmaiden keskellä neljän ajavan koiran kanssa, enkä pysty metsästämään.Ongelma ei siis ole pelkästään kaupungissa asuvien ongelma vaan käsittää myös meidät syrjäseutujenkin asukkaat.

Osaakohan kukaan sanoa tähän ongelmaan varsinaista syytä? Henkilökemiat? Itsekkyys? Kateus?

Kateus ja varsinkin koirakateus on valitettavasti yksi suuri syy metsästysseurojen ristiriitoihin. Oma koira ei pelitäkkään niin hyvin kuin toisen koira? Entä jos toisen koira metsästääkin paremmin ja vie kaiken saaliin?

Onko ongelma siinä, että kuvitellaan riistan katoavan uusien jäsenien myötä?
Vaikeaa on päästä jo seuroihin pyytämään pienriistaa tai pienpetoja, mutta kehtaa edes ajatella pääseväsi hirviporukkaan lihanjaolle liian hyvä koiran kanssa tai karhujahtiin. Turhaa.

Minusta olisi jo hienoa päästä seuraan edes niin että voisin treenata ja juoksuttaa koiraa alueella, vaikka ilman asetta.

Miksikähän seuroissa ei olla ajateltu tätä? Erillinen lupa kulkemiseen pelkästään koiran kanssa? Monelle sekin toisi suuren ilon metsässä kulkemiseen.

Mielestäni jokainen metsästäjä, metsästysseura ja koiraharrastaja voisi miettiä asioita omalta kohdaltaan ja katsoa tulevaisuuteen. Jokainen, ainakin toivottavasti, haluaa pyrkiä eteenpäin niiden asioiden kanssa joita näkee tärkeäksi.
Metsästäjät luultavasti (toivottavasti) haluavat metsästyskulttuurin pysyvän sellaisena, että jokaisella on se mahdollisuus saavuttaa. Luonnossa liikkuminen on meille suomalaisille tärkeää ja tätä haluamme siirtää jälkipolville. Metsästysseurat toivottavasti ovat ne seurat, jotka voisivat mahdollistaa nämä asiat uusille harrastajille eikä estää niitä. Vai olisiko järkevintä alkaa myydää kaikille alueille lupia niin että jokainen olisi samassa arvossa.

Metsästysseurat kutsukaa mukaan niitä maattomia metsästäjiä, myöntäkää vieraslupia ja ajatelkaa eteen päin. Syy ukkoutumiseen ei ole siinä ettei tulijoita olisi vaan siitä ettei ketään uutta porukkaan huolita!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Pohdintaa ajokokeista

Voihan se olla että joku loukkaantuu tästäkin pohdinnasta, mutta monet asiat ovat mietityttäneet koirien arvostelusta ja eri ihmisten tulkinnoista. Ja nyt puhun siis minulle tutuimmista ajokokeista eli dreevereiden ajokokeista.

Haku: Törmäsin ajatukseen liian laajahakuisesta koirasta. Dreeverin ihannehakuhan olisi 100-400 metriä. Eräässä kokeessa heräsi kysymys onko koira liian laajahakuinen, kun tuomariryhmä oli evästelemässä autolla. Koira haki ensin 100-400 metriä suuntaansa ja tuli ottamaan kontaktia ryhmään. Ryhmä jatkoi evästelyä reagoimatta koiraan sen suuremmin, jolloin koira laajensi hakua yli tuon "ihanne" matkan. Tällöin eräs tuomari oli sitä mieltä, että koira olisi liian laajahakuinen. Mutta tyhmähän se koira olisi jos jäisi jo haettuun alueeseen, josta se ei jälkeä ollut löytänyt. Jos ryhmä ei halua liikkua ja toivoo koiran liikkuvan niin ei sitä mielestäni siitä saisi rankaista pisteissä.

Toinen mikä mielessäni hakuun liittyy, mutta myös osittain ylösottoon: entä jos on herättelemätön koira, koira seuraa yöjälkeä pitkällekin. Voiko sitä rankaista tällöin liian laajasta hausta. Ennen ei ollut tutkaa käytettävänä, miten silloin tiesi onko koiralla liian laaja haku vai oliko koira yöjäljellä? Niin vai oliko koira sittenkin vain 70 m päässä. Nykyään valitettavan usein näkee koiria jotka eivät irtaudu edes 100 metriä, vaan koiran mukana joutuu kulkemaan todella paljon metsässä tai sitten sille etsitään jälki valmiiksi ja tyrkätään suoraan jäljelle. Itse arvostan enemmän koiraa joka tykkää itse työskennellä metsässä innokkaasti vaikka jälkeä ei heti löytyisikään.

Ylösotto: Mielenkiintoinen asia myös keskusteluun. Missä vaiheessa siirrytään arvostelemaan ylösottoa? Joskus olen kuullut sanottavan, että eihän sille voi antaa ylösotosta hyvää kun aikaa meni 1,5 tuntia", vaikka jälki löytyi 15 minuuttia ennen ajoa? Jos koira on hakenut jäljetöntä metsää yli tunnin ennen jälkiä, niin mielestäni sitä ei tulisi rankaista ylösotossa, sehän on saanut ajoeläimen liikkeelle 15 minuutissa jälkien löydyttyä. Joskus voi tosin olla vaikeaa sanoa milloin jälki on löytynyt, jos koira ei sitä merkkaa.  Nykyään tutkasta voi jotain arvuutella onko jälki löytynyt vai ei. Jos koira hakee tyhjän erän ilman ylösottoa ja ilman yöjälkeä tuleeko sitä rankaista ylösotossa? Asia tietenkin erikseen, jos koiralla on selkeä jälki eikä saa sitä ylös.

Herättely: Tämähän kuuluu tuohon ylösottoon, mutta laitetaan omakseen. Tämä on varmaan yksi suurimpia kysymyksiä ja aiheuttaa varmaan eniten pohdintaa metsässä. Dreeverin kuuluu herätellä, sinne suuntaanhan sitä on jalostettu, mutta missä menee raja? Mielestäni olisi hyvä saada selkeys asiaan, ettei siitä tarvitsisi joka kerta riidellä tai vääntää. Se että koira herättelee yksittäisillä haukahduksilla tai haukkusarjoilla ja sen pystyy selkeästi erottamaan ajosta on toivottavaa. Mutta missä menee raja kun herättely alkaa muistuttamaan ajoa ja saattaa jatkua yli tunnin ilman että jänis on liikkeellä tai mikä aika yksittäisille haukahduksille on ajallisesti. Selkeyttä mielestäni tarvittaisiin tähänkin.

Ajovarmuus: Olen pohtinut tätäkin lähinnä omien kokemusten ja keskustelujen perusteella. Ajolöysyys on valitettavaa, varsinkin jos koiria katsotaan ja ajatellaan jalostuksellisesti. (kuten kokeissa olisi tarkoitus) Kuulopuheita kuulee eri koirista ja itselle jäikin mieleen, että pitääkö minun epäillä kaikkia koiria heti vai luotanko omaan vaistoon. Missä vaiheessa ja miten menen tarkistamaan onko koiralla varmasti ajoeläin edessä vai kertaako se vain jälkiä tai ajaa tyhjää metsää. Kuinka sen voi varmistaa sulalla kelillä? Sillä näitäkin koiria joukosta löytyy, mutta läheskään kaikki ei niitä ole. Koiratouhu kun valitettavasti on täynnä kateellisuutta ja toisten koirien parjaamista. Sitä kun muistaisi ajatella että, vaikka toisten koirat pärjäisivät se ei vaikuta oman koiran pärjäämiseen. Jokainen koira kun on yksinään  siellä metsässä toimimassa niin kuin osaa. Se toinen koira toisessa metsässä ei vaikuta oman koiran tulokseen. Tosin tuomarit siihen vaikuttavat jos eivät ajoa merkkaa tai eivät osaa toimia koiran eduksi. Aina,  mielestäni siis aina täytyy olla varma, että koira ajaa oikeasti. Joskus ohjaajana saattaa olla kokematon ihminen, joilloin mielestäni myös tuomarin tieto ja taito korostuu. Jotkus dreeverit merkkaavat myös linnut maastossa ja tätä ei mielestäni VOI merkitä jänisajoksi, maltetaan kuunnella pidempään kuin minuutin verran sitä äänen antoa.

Haukku: Mielestäni osittain mielenkiintoinen ajatus, että haukun luonteen pisteytys vaikuttaa 1 tulokseen. Monesti nuo pisteet nostetaan jo valmiiksi 3, ettei ykköstulos jää saamatta, tai sitten menee niin ettei tuomari muista/tiedä asiaa ja vahinko pääsee käymään. Se on ikävää jos kva arvo jää saamatta haukkupisteiden takia. Mielestäni, ehkä ennemminkin koira joka ei irtaudu edes 100 metriää hakemaan, ei ansaitse 1 tulosta. Mutta nämä ovat todellakin vain omia ajatuksia.

Tottelevaisuus: Tämäkin on mielenkiintoinen ajatus. Monesti koira saa 4 tottelevaisuudesta vaikka metsässä ei olisikaan mitään tapahtunut ja koira kytketään 40 m päästä. Mutta kun pisteitä on vain 5 saakka niin mitä annetaan koiralle joka on työskentelemässä 100-800 m päässä? Mielestäni kun 5 on sille koiralle joka tulee ajosta kutsumalla pois.

Kokonaisvaikutelma: Minusta on hienoa että tällä kaudella pöytäkirjoihin merkataan se kuinka monta kertaa ajoeläin päästään näkemään. Sehän kertoo siitä kuinka paljon ampumatilaisuuksia koiran kanssa metsällä tulee ja hienoa jos se nostaa koiran pisteitä. Aina ei tietenkään näkeminen ole mahdollisuutta, mutta mielestäni tämä täytyy arvioida aina omanaan, eikä suoraan verrannollisesti ajoeläimen näkemiseen.

Olen törmännyt ajatukseen, että ennen dreeverit olivat paljon parempia kuin nykyään. Onkohan asian oikeasti niin? Mietitään vaikka aluksi metsästysmaita, ennen saloa oli enemmän ilman monia metsäautoteitä. Olisiko entisajan koirat pystyneet ajamaan teitä paremmin kuin nykyiset koiramme? Metsien ojitukset ja asutuksen lisääntyminen tuo edelleen haasteita nyky koirillemme. Toisaalta kun mietimme tekniikan kehitystä. Ennen koirat kulkivat metsässä ilman mitään paikannuslaitteita. Mistä tuomarit osasivat sanoa hakeeko koira 50, 100, 400 vai 700 metriä? Nykyään asiat ovat tarkentuneet ja koirat arvostellaan (voisin siis väittää) tiukemmin.

Mielenkiintoista säännöissä tällä kaudella on ollut ajatus kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua!
Tai onhan se voinut olla jo kauan näin, mutta kerran epäilty on aina epäilty. Valitettavasti luotto tähän hienoon harrastukseen on mennyt. Paikalliset erot arvosteluissa on suuria, mistähän päin Suomea löytyy tiukimmat tuomarit?

Mutta kaikesta avautumisesta huolimatta haluan toivottaa kaikille pitkiä ajoja niin kokeisiin kuin sinne metsällekin!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kohellusta

Kylläpäs taas tämä emäntä on sohlannut metsällä.

Laskettiin Senna metsään josta se ottikin jänisajon. Isännällä oli kiire töihin, joten jäin passittamaan itsekseni. Minulla oli patterit loppu omasta kapulasta ja vaihdoin isännältä toisen kapulan käyttöön. Olen tottunut pitämään  kapulaa rintataskussa kun minulla on normi antenni ja se mahtuu hyvin olemaan taskussa.
Kuinkas ollakaan tungin vanhasta muistista kapulan rintataskuun, vaikka siinä oli pitkä antenni paikoillaan. Ei se siinä paljoa häirinnyt, oli vain hieman pidempi.

Kuuntelin passissa ajoa ja kohta jänis juoksikin minua kohti, odotin rauhallisesti kun jänis pysähtyi kuuntelemaan ensin 50 m päähän, seuraavaksi 30 m päähän ja lopulta 20 m päähän. Nostin aseen olalle ja siinä vaiheessa tajusin että antenni oli edessä. Ammuin, jänis istui paikallaan, ammuin toisen laukauksen ja jänis istui edelleen. Ajatukset kävivät, ehdinkö vaihtaa uudet paukut, laskin aseen olalta ja silloin jänis sai taas jalat alleen. "Hitto, että pitää olla tyhmä!" Antenni nosti piippua ilmeisesti sen verran ylös päin että ammuin yli. Näköjään minun täytyy kaikki oppia kantapään kautta. Koira ajoi tuota jänistä vielä noin tunnin verran kunnes hukkasi sen isolle tielle. Harmittaa taas suunnattomasti, mutta kaikesta on oppi otettava.



tiistai 23. syyskuuta 2014

Metsään on menty

... ja urakalla.
Kaikki neljä dreeveriä ovat saaneet aikaa metsässä. Ja isännät (emännät) siinä mukana. Välillä jopa kahdessa vuorossa, aamulla tytöt ja illalla urokset.
Jannu hieman vähemmän kuin toiset, johtuen sairaudestaan. Mutta kyllä vielä 8 vuotiaskin jaksaa vaikka kuinka olisi sairauksia.

Kolme paistia olemme Rutulle saaneet, muille metsässä käynti on ollut oikeastaan treeniä.
Kelit ovat ollee hankalia todella lämpimästä alku syksystä johtuen. Mutta ainakin koirat ovat saaneet harjoitella kuivalla kelillä ajoa. Kuivalla kun ei oikein tahdo haista ainakaan aamun jälkeen kunnolla.

torstai 14. elokuuta 2014

6 yötä jäljellä

... Ja koirista sen huomaa.
On se ihmeellistä kuinka koirat osaavat aavistaa metsästyskauden alun. Niiden käyttäytyminen muuttuu ainakin omasta mielestäni levottomammaksi. Lenkillä kuljetään nenä kohti taivasta kiskoean metsää kohti. Kotona riehutaan ja painitaan huomattavasti enemmän. Mistä ne voivat vaistota? Päivän pituudesta? Viilenevistä illoista vai omistajan käyttäytymisestä? Ja varsinkin nyt kun kyyhkyn metsästys on alkanut niin maastovaatteet ja aseen esille ottaminen aiheuttaa ylimääräistä tassuttelua ulko-oven ja omistajien välillä.

Koirien saati omistajien kunnon kohotus on ollut melko haasteellista kesän aikana. 30 asteen helteet kun eivät ole olleet omiaan liikkumiselle. Onneksi edes vedessä oi koiria pystynyt hieman liikuttamaan.

torstai 15. toukokuuta 2014

Toukokuussa mennään

Ja enää on jäljellä 97 päivää jäljellä irti laskuun ja siihen, että koirat pääsevät metsään juoksemaan irrallaan.
Mitä siihen saakka keksisi?
Laumassa edelleen hormoonit jyllää kahdella kiima aika ja yksi kuvittelee hoitavansa pentuja. Tästä syystä ei edes tarhassa ole voinut noita tyttöjä pitää, jossa siis pojat naapureina.
 Jotain on tehtävä...
Aamuinen pyörälenkki ajavan koiran kanssa ei ollut mikään maailman paras ratkaisu, sillä kahden kilometrin matkalla tuli nähtyä 3 jänistä. Joo-o kyllä emäntää vietiin pyörän kanssa kun yksi jäniksistä sattui ylittämään tietä 20 m päässä minusta ja koirasta.





Olisiko muita hyviä ideoita?