Metsästyskulttuurista ja mahdollisuuksista

Jälleen ajatuksia tästä vanhasta harrastuksesta, joka siis on aikoinaan ollut elin ehto.

Metsästysseurojen ukkoutuminen

Paljon on puhuttu siitä, kuinka metsästysseuroihin ei saada uusia harrastajia ja nuoria mukaan, kuinka suurta osaa metsästystä harrastavista henkilöistä alkaa ikä painaa ja metsästysseurat ukkoutuvat. Seurojen jäsenmäärät pienenevät, eikä uusia tilalle saada. Katoaako metsästys harrastuksena kaupunkilaistumisen myötä?

Totuus on toinen...

Niin monen ihmisen kanssa keskustellessa tulee ilmi kuinka hankalaa on metsästysseuroihin pääsy. Nuoria ja harrastuksen aloittelevia varmaan löytyisi runsaastikin, mutta seurat eivät vain hyväksy jäsenikseen. Tulee omistaa maata ja mantua, tulee asua alueella ja joskus sekään ei riitä. Mistä tämä mahtaa johtua?

Mietitään millainen tilanne on niille jotka asuvat kaupungeissa, eivätkä omista maata. Onko metsästys nykyään ainoastaan maaseudun asukkaiden tai oikeastaan jo seurassa olijoiden yksinoikeus? Paljon kysymyksiä, mutta ei yhtään järkevää vastausta.

Minulla on  myös omakohtainen kokemus asiasta: Asun nykyään seuran alueella, keskellä ei mitään. Maata ei hurjasti ole, mutta oletin pääseväni seuraan. Toisin kuitenkin kävi. Syystä, jota en edelleenkään tiedä, hakemustani ei hyväksytty. Nyt asun metsästysmaiden keskellä neljän ajavan koiran kanssa, enkä pysty metsästämään.Ongelma ei siis ole pelkästään kaupungissa asuvien ongelma vaan käsittää myös meidät syrjäseutujenkin asukkaat.

Osaakohan kukaan sanoa tähän ongelmaan varsinaista syytä? Henkilökemiat? Itsekkyys? Kateus?

Kateus ja varsinkin koirakateus on valitettavasti yksi suuri syy metsästysseurojen ristiriitoihin. Oma koira ei pelitäkkään niin hyvin kuin toisen koira? Entä jos toisen koira metsästääkin paremmin ja vie kaiken saaliin?

Onko ongelma siinä, että kuvitellaan riistan katoavan uusien jäsenien myötä?
Vaikeaa on päästä jo seuroihin pyytämään pienriistaa tai pienpetoja, mutta kehtaa edes ajatella pääseväsi hirviporukkaan lihanjaolle liian hyvä koiran kanssa tai karhujahtiin. Turhaa.

Minusta olisi jo hienoa päästä seuraan edes niin että voisin treenata ja juoksuttaa koiraa alueella, vaikka ilman asetta.

Miksikähän seuroissa ei olla ajateltu tätä? Erillinen lupa kulkemiseen pelkästään koiran kanssa? Monelle sekin toisi suuren ilon metsässä kulkemiseen.

Mielestäni jokainen metsästäjä, metsästysseura ja koiraharrastaja voisi miettiä asioita omalta kohdaltaan ja katsoa tulevaisuuteen. Jokainen, ainakin toivottavasti, haluaa pyrkiä eteenpäin niiden asioiden kanssa joita näkee tärkeäksi.
Metsästäjät luultavasti (toivottavasti) haluavat metsästyskulttuurin pysyvän sellaisena, että jokaisella on se mahdollisuus saavuttaa. Luonnossa liikkuminen on meille suomalaisille tärkeää ja tätä haluamme siirtää jälkipolville. Metsästysseurat toivottavasti ovat ne seurat, jotka voisivat mahdollistaa nämä asiat uusille harrastajille eikä estää niitä. Vai olisiko järkevintä alkaa myydää kaikille alueille lupia niin että jokainen olisi samassa arvossa.

Metsästysseurat kutsukaa mukaan niitä maattomia metsästäjiä, myöntäkää vieraslupia ja ajatelkaa eteen päin. Syy ukkoutumiseen ei ole siinä ettei tulijoita olisi vaan siitä ettei ketään uutta porukkaan huolita!